Portland! Mikä valloittava paikka. Ja niin lämpimä oli vastaanotto ystävämme Annan perheen taholta että surullista oli jättää tuo kaunis kaupunki taakseen.

Mikä masentava tapahtuma. Täällä olemme matkalla tuohon Stanley Kubrickin Hohto-elokuvan huimaan hotelliin, Timberline Lodgeen, ja tässä olemme palaamassa puolimatkassa muiden onnettomien kanssa lumisateessa. San Franciscoscosta vuokrattu kesärenkainen auto ei onnistunut kiipeämään Mt Hoodille.

Autiomaa. Nevada. Välimatkojen pituus autiomaassa yllättää meidät  ja yöpaikan löytyminen osoittautuu hankalaksi. Nampassa , pikkukaupungissa poliisi pysäyttää meidät ja sanoo ettei kannata mennä siihenkään motelliin mihin aioimme, se on liian rauhaton. On yö,Amerikkalaisen poliisin auton katolla vilkkuvat nuo moniväriset valot ja poliisin sähkölamppu osoittaa autoon. Mutta hän on hyvin ystävällinen. Minä en näe kasvoja  etupenkiltä. Yöajaminen Amerikassa Californian rekistereillä ei ole hyvä idea. Vihdoin yövymme Boisessa, Idahossa, joka on ahdistava kaupunki. 

Autiomaa. Nevada.

Reno.  Kuin aikamatka johonkin vanhaan, menneeseen Amerikkaan. Pidän tästä merkillisestä vuorten sisällä olevasta  kaupungista paljon vaikka kahden päivän oleskelun jälkeen olen enemmän kuin valmis jättämään sen taakseni. Hotellimme on täynnä rodeoratsastajia, ja pääsen näkemään, en rodeota, paikalliset korjaavat, vaan lassoamiskilpailua.  Olen saapunut ajassa johonkin tuntemattomaan. Ja he, hymyilevät. 

Niin vaihtelevat elämässämme valo ja varjo kummankaan saamatta toista haltuunsa. Kuka kirjoittikaan niin? Haluaisin muistaa mutta kirjat ja materiaali ovat Suomessa. Tuo ajatus kuitenkin on seurannut minua jo jonkin aikaa.  Katson Ingmar Bergmanista tehdyn dokumentin,  Bergman Island:in  ja pidän siitä kovin.  Syömme Lindan puutarhassa ja ystäväni Josh kertoo että häntä on pistänyt hämähäkki silmään.  San Franciscossa on helteistä enkä voi olla miettimättä miten vuodenaikojen vaihtelu on muokannut luonnettani. Jatkuva helle on minulle tuntematonta aluetta.

Katselen hävittäjälentokoneita. Lentonäytökset kestivät neljä päivää. Minun tunteeni eivät mustavalkoisuudessaan tunne välitilaa ja siksi jokin rauhoittaa minua noiden järisyttävien koneiden katselussa, jos otan ne pelkästään koneina, en sotakoneina. San Franciscoon ovat saapuneet myös sotalaivat, war ships, sanon, eikä niin kuulemma kannata sanoa. USA puolustaa ei hyökkää, sanoo ystäväni ja neuvoo minua sanomaan navy. Eilen ovat läksiäisemme ja minun on ollut tänään sitten vaikea olla. Tulen kaipaamaan monia asioita. Enkä vähiten amerikkalaisten loistavaa tarinankerrontaa.

Muutossa onkin merkillistä tuo ahdistava esineiden tarkkailu ja mietintä mikä lähtee mukaan ja mikä ei. Merkillistä on myös sanoa, jos mielin ottaa mukaani jotain mieltäni liikuttavaa, näistä ei lähdekään mukaan yksikään.

Bluegrass festivaalit, Golden Gate Park , SF.

Tämän kuvan takia minusta tulee melkein tämän takan onnellinen omistaja. Talossamme joku muuttaa ja tämä takka on minusta niin kummallinen että pakottaudun hakemaan kamerani ja ottamaan kuvan siitä. Samaan aikaan kuitenkin tapahtuu kaksi asiaa, naapurin mies ja muuttomies huomaavat puuhani  ja kun luulen heidän alkavan kieltämään kuvaamisen he poseeraavatkin minulle kaulakkain.Hämmennyn. Tämän jälkeen muuttomies haluaa lahjoittaa takan minulle luvaten myös kantaa sen asuntoomme. Sanon Villelle että ehkä minun olisikin pitänyt ottaa se.

No nyt se meni ohi se päivän paras hetki, sanoo Ville yhtenä aamuna.On sumuinen aamu San Franciscossa ja sumu onkin moninverroin parempi  kuin helle. Kun saavuimme tänne ensimmäisen kerran, muistan ajatelleeni että  kätkesikö tuo sumu olemiseni täällä. Nyt mietin lumen keskellä olevaa bensa-asemia Suomessa johon iskän kanssa mentiin kun olin pieni. Ja muistan kuinka ylpeä iskä oli minusta kun osasin lukea itsepalvelusta bensa-asemalla. Uuno Turhapurojen katsomisen myötä palasivatkin monet muistot joita en tiennyt minussa olevankaan. 
Illalla katsomme Pier Paolo Pasolinin elokuvan Il Vangelo Secondo Matteo ja pidän siitä kovasti. 
Ystäväni Jyri kirjoittaa mainiossa blogissaan http://www.nomadimissio.blogspot.com/
ikävöivänsä Suomeen, kulkurillakin on rakkaansa. Tänään alkavat kuitenkin Bluegrass-festivaalit.